Lomaseudun kesäkauden ohjelmaan kuuluvat useat musiikkitapahtumat, kesäteatteriesitykset, messut, markkinat, erilaiset urheilutapahtumat sekä kyläjuhlat, joissa voi kokea iloista lomatunnelmaa yhdessä paikkakuntalaisten kanssa.
Lomaseudun kulttuurielämä on vilkasta myös talvisaikaan, vaikkakin pienimuotoisempaa kuin kesäkaudella. Kansainväliset jazz- ja bluesmuusikot ovat myös löytäneet Lomaseudun idyllin ja konsertoivat Miekkaniemen kotikahvilassa, josta onkin tullut jo maankuulu. Konserteista ja teatterielämyksistä on mahdollisuus nauttia myös Pihtipudas Salissa ja Viitasaari Areenalla. Kevättalvella järjestettävän Viitasaaren Elokuvaviikon aikana voi nauttia kotimaisen elokuvan uusimmasta tuotannosta.
Katso tarkat tapahtumatiedot kuntien kotisivuilta.
TAPAHTUMIA KINNULASSA
KINNULAPÄIVÄT 2. - 8.7.2012Hauska ja monipuolinen kesätapahtuma parhaimpaan loma-aikaan. Monenlaista tekemistä ja ohjelmaa kaikenikäisille: musiikkitapahtumia, kesätansseja, urheilukisoja ja muuta mukavaa.
Lisätietoja Suomenselän kansalaisopisto Tarja Urpilainen, puh. 044-459 6261
POLLOJENMÄEN MÄKIAUTOKISA 21.7.2012 Perinteinen koko perheen kisapäivä Kinnulan keskustassa klo 11 alkaen. Lisätietoja Petteri Piispanen 040 741 3926.
TAPAHTUMIA PIHTIPUTAALLA
KESÄMARKKINAT 9.6.2012
Perinteiset kesämarkkinat Pihtiputaan torialueella.
KEIHÄSKARNEVAALIT 14. - 17.6.2012
Kansainvälinen keihäskisa, jossa maailman huiput kohtaavat. Lisätietoja Alpo Kokkonen puh. 044-459 6830 tai Seppo Spets puh. 0400-899 390, www.keihaskarnevaalit.com
KESÄTEATTERIA 4. - 15.7.2012
Elämäjärven Kyläteatteri esittää Elämäjärven Mäntypirtillä Heikki Luoman komedian Taistelevat Koppelot. Lipunmyynti ja tiedustelut Raija Korpelin 0400 286 045.
SYYSMARKKINAT 7. - 8.10.2012
Perinteiset syysmarkkinat Pihtiputaan torialueella.
TAPAHTUMIA VIITASAARELLA
MUSIIKKITILAISUUKSIA KOTIMAJOITUS MIEKKANIEMESSÄ
Korkeatasoisia blues- ja jazzkonsertteja Kotimajoitus Miekkaniemen tunnelmallisessa miljöössä ympäri vuoden. Lisätietoja: Kotimajoitus Miekkaniemi, puh. 050-382 5939, 050-520 3739,
www.kolumbus.fi/miekkaniemiVIITASAAREN ELOKUVAVIIKKO 26. - 31.3.2012Kotimaisen elokuvatuotannon katselmus Viitasaarella. Lisätietoja Jorma Rihto puh. 044-459 7570
VIITASAAREN PUUTARHA- JA VAPAA-AIKAMESSUT 19. - 20.5.2012Viitasaaren lukion alueella. Lisätietoja Reijo Siekkinen puh. 0440-646 270.
NIINILAHDEN LAVATANSSIT 9.6. - 25.8.2012 Niinilahden lavalla tanssitaan kesälauantaisin orkesterimusiikin tahdissa klo 20-01. Liput 10 €. Järjestää Niinilahden kyläyhdistys, lavan osoite Ilmolahdentie 1026, 44480 Niinilahti. Tiedustelut puh. 050-336 4740.
KESÄTEATTERIA 28.6. - 28.7.2012
Viitasaaren kesäteatteri esittää kesällä 2012 Savivuoren näyttämöllä Agapetuksen menestysklassikon Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. Lipunmyynti ja lisätietoa: Jani puh. 050-564 2550,
www.viitasaarenkesateatteri.fi
WILMA-MARKKINAT 30.6.2012
Lomaseudun laajin markkinatapahtuma Viitasaaren torialueella. Lisätietoja Heikki Fredrikson puh. 040-531 5991,
www.wilmanet.net
KANSAINVÄLINEN TAIDENÄYTTELY VIA ARTE 30.6. - 29.7.2012Suomalaista ja italialaista taidetta esillä Viitasaaren vanhalla puulukiolla.
MUSIIKIN AIKA 3. - 8.7.2012
Kansainvälinen modernin musiikin konsertti- ja kurssitapahtuma Viitasaarella. Lisätietoja puh. 040-5645 501,
www.musiikinaika.orgTRAKTORIJATZIT 13. - 14.7.2012Suovanlahden Myllytuvalla. Lisätietoja
www.traktorijatzit.fiKONSERTTEJA JA TANSSIMUSIIKKIA HOTELLI PIHKURISSAKeitele-järven rannalla, Hotelli Pihkurin suurella ulkolavalla, järjestetään kesäkaudella lukuisia konsertteja, joissa esiintyvät maan eturivin tähdet. Lisäksi tasokkaasta musiikista voi nauttia hotellin tanssiravintolassa ja Music Bar Slendehammerissa ympäri vuoden. Lisätietoja: Hotelli Pihkuri, puh. 020 798 1440,
www.pihkuri.fiKatso tarkemmat tapahtumatiedot kuntien kotisivuilta:
www.kinnula.fiwww.pihtipudas.fiwww.viitasaari.fi